Vauvan smoothie



Sormiruokailla voi myös pillillä! Tässä Iris, 13kk, näyttää miten suurella hartaudella ja keskittymisellä aamupalan voi nauttia.

Surautimme aamulla smoothien, koska rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että en muistanut eilen käydä edes siellä lähikaupassa. Leipä oli loppu, jogurtti syöty ja kaurahiutaleet loppuivat jo viime viikolla. Eipä siinä mitään! Suurin osa sormiruokaresepteistäni syntyy muutenkin usein pakon edessä: joko kaapissa on kolmea eri ainetta ja niistä pitää mielikuvituksen avulla loihtia jotain, tai sitten ongelma on päinvastainen ja kuiva-ainekaapista on saatava tavaraa hyötykäyttöön ennen päiväyksien umpeutumista tai jääkaappia raivatessa löyty jotain, josta idea lähtee.

Smoothie teki kauppansa. Sitä tuli kaksi annosta. Suosittelen käyttämään molemmat annokset valmistuspäivänä tai  laittamaan yli jääneen osan pakkaseen uudelleentäytettävässä smoothiepussissa. Itse en pusseja ole koskaan käyttänyt, mutta kaverit ovat kehuneet. Pitäisi tilata jostain ja tehdä tänne juttu niistä. Kaupan valmiit smoothiepussit ovat tosi käteviä, mutta pidemmän päälle ne tulevat tyyriiksi. Roskamäärästä nyt puhumattakaan. 

mamarjut

Phasellus facilisis convallis metus, ut imperdiet augue auctor nec. Duis at velit id augue lobortis porta. Sed varius, enim accumsan aliquam tincidunt, tortor urna vulputate quam, eget finibus urna est in augue.

6 kommenttia:

  1. Tillasin ipanaiselta niita pusseja kaverin kanssa puoliksi, on kyllä ollu tosi hyvin. :)Meillä kun sormiruokailu on usein pilliruokailua tän huonon syömärin kanssa. :D Pilli on pop kuulemma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä mäkin katselin. Vielä pitää vähän vertailla hintoja.

      Miten helppoja niiden puhdistaminen on?

      Poista
    2. Ylläri helppo puhdistaa. Ei se nyt ihan sellainen huuhtaise - puhdas ole mutta ei liian vaivalloinen. Olen aika laiska ja pelkäsin näiden jäävän käyttämättä kun en jaksa puhdistaa mutta ei.

      Poista
  2. Mä tilasin muutaman kaverin kanssa sosepusseja http://squooshi.com/ osoitteesta. Myös vauvauva.fi myy samoja suomessa :) Ja ainakin meidän pussit on kyllä ollet helppoja pestä. Voi ilmeisesti pestä koneessakin, mutta itse olen pessyt käsin :)

    VastaaPoista
  3. Niin ja suosituksena vielä, että kannattaa sellainen silikoonikorkki niin sosepussista syöminen sujuu vähemmällä sotkulla ;) Ainakin ipanainen ja musthavefinland myy niitä :)

    VastaaPoista
  4. Meillä sekä MyPoucheja että Squooshi. Squooshi päätyy huomattavasti useammin käyttöön, korkin ollessa ylhäällä smoothieta on helpompi tyhjätä pussista, ja eläinkuosit on ihania myös vauvan mielestä ;D

    VastaaPoista