Ensihätään kokosin netin syövereistä muutaman niksin, joita käyttämällä muna voidaan korvata muilla aineilla. Lähteinä käytin Myllyn Parasta ja Animaliaa.
Kokeilin tehdä pannukakkua käyttäen "valemunaa" eli tärkkelyksestä, leivinjauhosta, öljystä ja vedestä tehtyä seosta, mutta varsinaiseksi täysosumaksi lopputulosta ei voi kutsua. "Luulin veriletuiksi" totesi yksi ryhmäläinen ja ehdotti, että seuraavalla kerralla ripottelen marjat taikinan päälle. Verilettu oli aika kauniisti sanottu. Itse melkein jo huutelin uunin luukkua avatessa, että "Kuka kakkas uuniin, häh?!"
Läjä. Mutta maistui muksuille. Ei taida silti ihan tällaisena päästä jatkoon, hah!



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti